Skip to main content

Koulutuspäivä Kouvola 1.11.2025

02.11.2025


Pyhäinpäivänä kokoontui joukko chesapeakelahdennoutajia Kouvolan Koiraklubin treenihallille ”Ohjattavuus ja hallinta”-teemaiseen tapaamiseen. Perinteisesti nyyttikestitarjoilun runsaus johti myös mukaviin juttuhetkiin herkuttelun lomassa. Osallistujissa oli yhdeksän chessietä ja kolme muunrotuista vahvistuksena.

Koiraklubin hallissa on kivasti kaksi erillistä hallitilaa, joten isommalla puolella pyöri koulutus, mutta myös pienellä puolella mahtui ottamaan treeniä.

Tällä kertaa koulutuksessa harjoiteltiin koiran ohjausta erilaisin rallytokosta ja agilitystä tutuin tehtävin. Ohjauksen selkeyden tarve korostui keinulla ja puomilla, jotka voivat olla vaarallisiakin ylitettäviä, ellei koira ole hallinnassa ja kuulolla.

Jokainen päätti itse koiransa tason mukaan, mitkä tehtävät radalta suorittaa. Nähtiin rohkeita, pitkään pimeään putkeen menemisiä. Kunpa me ihmisetkin mentäisiin yhtä rohkeasti tämä talven pimeä putki läpi kohti tulevan kesäkauden rientoja.

”Pörrökujan houkutus” oli tehtävä, jossa koiran tuli suorittaa luoksetulo kujalla, joka muodostui erilaisista houkuttelevista pehmoleluista. Moni epäili, ettei oma koira kestä houkutusta. Kaikki pehmot kuitenkin kerättiin tehtävän lopuksi vahingoittumattomina pussiin takaisin.

Monesti emme luota koiraan, vaikka pitäisi. Monesti luotamme, vaikka ei pitäisi. Luottamusta ja hallintaa kannattaa testata eri tavoin ja jatkuvasti. Tässä tehtävässä korostui koiran ja ohjaajan välinen yhteys. Se oli nuorimmillakin (4 kk) osallistujilla jo erinomaisesti kehittynyt.

Tapahtumassa koirat saivat myös tutustua riistaan. Hallin piha-alueelle oli pyhäinpäivän tunnelmissa tuotu kani-vainaa sekä fasaani, lokki, varis ja naakka. Riista kiinnosti lupaavasti ja nähtiin myös riistan kantamista hyvällä otteella.

Tämä oli toinen vuoden 2025 Kouvolan aluetapaamisista.
Kirjoittanut Taina Lehtonen