Minun chessieni

Aloin etsiä chesapeakelahdennoutajaa (”chessietä”), kun labradorien käyttöominaisuuksissa alkoi ilmetä rodullisia haasteita. Perehdyin rotuun ensin lukemalla ja kyselemällä näyttelyissä. Ensimmäinen yhteydenotto pentuvälitykseen tyssäsi toteamukseen, että cheessiet myydään vain metsästäville, ei harrastekoiriksi. En kuitenkaan luovuttanut. Mähän tykkään hakata päätäni seinään, joten etsintä jatkui. Soitin silloiselle ainoalle kasvattajalle, joka totesi, että kenelle hän myy on hänen asiansa ja kutsui katsomaan kahta 4-kuista urosta. Ne eivät olleet etsimäni ja asia jäi hetkeksi.

Parin vuoden kuluttua sama kasvattaja soitti: oli syntynyt yhdeksän narttupentua. En halunnut narttua, joten sovimme, että jos hänen sijoitusnarttunsa saisi keväällä pennut, katsottaisiin minulle sieltä uros. Teiskossa TPKH:n jälkikurssilla kohtasin nuoren naisen, jonka koira paljastui juuri tuoksi sijoitusnartuksi. Pääsin tutustumaan koiraan ja siitä pentueesta syntyi minun suuri mahtava Batzis Rockets Master, “Masi” ja rakkaus rotuun.

Masi monipuolinen työkoira. Masin kanssa harrastimme laajasti: VEPE, MEJÄ, NOME, PK-jälki, toko ja näyttelyt. Masi oli noin kymmenen vuoden ajan ainoa suomalainen chesapeake, jolla oli palveluskoetulos ja on yhä ainoa voittajaluokan tuloksen saavuttanut sillä saralla. Hänet jopa tunnettiin ”Mösjöö Masina”, iso persoona parhaalla tavalla.

Koska Masi oli terve ja kova työkoira, sitä kysyttiin jalostukseen. En omista ”jalostuskoiria”, vaan perheenjäseniä, mutta suostuin yhteen yhdistelmään. Otin pentueesta itselleni uroksen Happy Snooper Funny Nouse, “Rasa”. Rasan kanssa ehdimme harrastaa monipuolisesti, mutta yhteinen aika jäi sydäntäsärkevän lyhyeksi: Rasa sairastui ja menehtyi 2,5-vuotiaana.

Kun koti hiljeni, aloin kysellä uutta cheissietä Ruotsista. Kaupatkin olivat jo lähes valmiit, mutta väliin tuli yllättäen kiharakarvainen noutaja Curligues Nigt Hunter, “Bruuno”.

Silti mieli palasi chesapeakelaisiin. Saksasta löytyi suomalainen kasvattaja, jonka kanssa asiointi sujui suomeksi. Hän toi minulle Helsinkiin pennun MARMYYLAND’S LEGATE APACHE, “Jäbä” valloittavan persoonan, jolla valitettavasti oli vakavia luusto-ongelmia. Pentueen neljästä pennusta Jäbä oli ainoa, jolla oli tällaisia vikoja ja ne johtivat ketjureaktioon (mm. eturistisiteet). Eläinlääkärin arvio oli yksiselitteinen: koira ei tulisi kestämään. Jäbän vauhdikkaaseen elämään sopivaa vaihtoehtoa ei ollut, jouduimme luopumaan hänestä kolmevuotiaana. Se oli yksi elämäni kovimmista iskuista.

Sori, tämänhetkinen kumppani. Jäbän jälkeen en suunnitellut uutta koiraa heti, mutta Tanskasta tuli yllättävä viesti: tarjolla olisi 4-kuinen cheessi. Ensimmäinen este oli raha – onnekseni esimieheni kuuli puhelun ja lainasi summan. Niimpä Sori sai ”kummitätin”. Cheslabben U Dirty You, “Sori” saapui minulle neljä päivää myöhemmin Turun satamaan. Sori on ollut alusta asti melkoinen epeli <3

Aikaisempien menetyksien vuoksi en ole Sorin kanssa ottanut mitään lajia ”totisesti”, vaan teemme asioita omaksi iloksemme. Se sopii meille. Sori ja kaikki muutkin chesapeakelaiseni, ovat ennen kaikkea perheenjäseniä – koiria, joiden kanssa elämä on ollut työtä, iloa, oppia ja rakkautta.

Ritva Suoniemi