Eettiset ohjeet
Eettiset ohjeet
Chesapeakekerho ry:n eettiset ohjeet
Ohjeita noudatetaan kaikissa Chesapeakekerhon alaisissa tapahtumissa.
Yleistä
-
Harrastamme kaikkia ihmisiä ja eläimiä kunnioittavassa ilmapiirissä. Ilmapiiri on kannustava ja positiivinen.
-
Ketään ei kiusata tai syrjitä.
-
Kaikessa toiminnassa osallistujia kohdellaan tasapuolisesti ja ystävällisesti.
-
Tilaisuudet ovat turvallisia sekä koirille, että ohjaajille.
-
Kaiken toiminnan edellytyksenä on huomioida ja noudattaa eläinsuojelun vaatimuksia, Suomen Kennelliiton sääntöjä ja ohjeistuksia.
Koirat
-
Koirien hyvä, positiivinen kohtelu on ensisijaisen tärkeää.
-
Koiralla on oikeus hyvään kohteluun niin kotona arjessa, kuin koulutuksissa, kokeissa tai muissa tapahtumissa.
-
Koiran kanssa työskennellään aina positiivisen ja kannustavan otteen kautta.
-
Pelon ja väkivallan ilmapiiri ei saa olla missään muodossa hyväksyttävää.
-
Koiran varusteiden tulee olla asianmukaiset, eläinsuojelulain mukaiset.
-
Koiran sairastuessa sen hyvinvoinnista on huolehdittava asianmukaisesti ja tarvittaessa koira on vietävä eläinlääkäriin.
Kouluttajat ja muut toimihenkilöt
-
Kouluttajat ja toimihenkilöt noudattavat laadittuja eettisiä ohjeita kaikessa toiminnassa.
-
Uusia kouluttajia ja harrastajia ohjeistetaan positiiviseen kouluttamiseen ja kohteluun.
-
Kouluttajan tai muun toimihenkilön velvollisuus on kertoa tapahtumissa osallistujille, että koiran rankaiseminen on kielletty. Mahdollisiin kaltoinkohteluihin puututaan eläinsuojelulain nojalla.
-
Mikäli kaltoinkohtelu täyttää eläinsuojelurikoksen tunnusmerkit, ilmoitus tulee tehdä polisiille ja alueen valvontaeläinlääkärille.
- Etusivu
- Rotu
- Yhdistys
- Hallituksen tiedotteet
- 8.1.2026 Hallituksen kokous
- Sähköpostikokous 11. – 15.12.2025
- Sähköpostikokous 8.12.2025
- 20.11.2025 Hallituksen Kokous
- 11.11.2025 Jalostustoimikunnan kokous
- 24.10.2025 Hallituksen kokous
- 5.10.2025 Jalostustoimikunnan kokous
- Taliin liittyvä tiedote
- 29.9.2025. Sähköpostikokous
- 26.9.2025 Hallituksen kokous
- 21.09.2025 Koe- ja harrastustoimikunnan kokous
- 12.9.2025 Hallituksen kokous
- 10.9.2025 Jalostustoimikunnan kokous
- 4.9.2025 Hallituksen kokous
- 14.8.2025 Jalostustoimikunnan kokous
- 1.8.2025 Koe- ja harrastustoimikunnan kokous
- 22.7.2025 Hallituksen kokous
- 18.7.2025 Jalostustoimikunnan järjestäytymiskokous
- 13.7.2025 Uusi hallitus valittu
- 13.7.2025 Vuosikokous
- Tapahtumat
- Jäsenyys
- Chessien hankinta