Pentu Tšekeistä

Muutaman vuoden olin tutustunut chesapeakelahdennoutajaan lukemalla rodusta, käymällä näyttelyssä niitä katsomassa,kirjoittamalla eri kasvattajille, liittymällä eri chessie ryhmiin facessa, ja käymällä pitkiä puheluita esim. chessie ”Sissin” omistajan, Niinan kanssa. Alun perin haaveeni oli saada Sissistä pentu. Tähän koiraan rakastuin messukeskuksen näyttelyssä, mutta kun lopulta selvisi,ettei pentuja ole suunnitelmissa tulevaksi, kääntyi katseeni ulkomaille.

Suunnitelmani oli etsiä pentua vuonna -25, mutta kun menetin itäeuroopanpaimenkoira narttuni spondyloosin vuoksi, pennun hankinta aikaistui. Aloin aktiivisesti keväällä -24 etsimään kasvattajia ulkomailta, ja useamman kanssa kirjoittelinkin paljon.Otin myös yhteyttä Anita Soinjokeen, ja häneltä sain valtavasti tietoa kaikesta, mikä liittyy rotuun. Jäin tavallaan odottamaan astutusuutisia kolmesta maasta, Itävalta, Ruotsi ja Tanska, kun FB:ssä, eräässä chessie ryhmässä silmäni näkivät uutisen Tsekeissä syntyneestä pentueesta. No, minä tietenkin kirjoitin kasvattajalle, pyysin vanhemmista kuvia, sukutaulut, tietoa terveystutkimuksista, jne. Kasvattaja osoittautui erittäin miellyttäväksi, hän vastasi kaikkiin kysymyksiini, ja hän jopa teetti pentueen emälle välittömästi DM-testin, kun kerroin, että en uskalla ostaa pentua, jos ei molempia vanhempia ole testattu. Lisäksi kasvattaja antoi minulle mahdollisuuden valita itse pentuni, kolmesta eri pennusta, joista valinnan tahdoin tehdä.

Valinnan teko ei ollut helppoa. Valinta perustui lähinnä videoiden varaan. Pentue oli hyvin tasainen, ja oman valintani ratkaisi pennun käytös. ”Niitti” Ciao Bella Artemis oli näistä kolmesta vaihtoehdoistani aktiivisin, ja rohkein. Se mennä vilisti omia menojaan heti kun sen silmät aukesivat ja jalat edes hieman kantoivat. Lisäksi se käytti nenäänsä hyvin paljon.

Koirien tuonti ulkomailta Suomeen ei ole minulle uusi juttu, mutta aina kannattaa tarkastaa sen hetkiset maahantuonti määräykset. Ja aina kannattaa pentu hakea ulkomailta itse. Se on kaikista helpointa, eikä tuontia katsota silloin kaupalliseksi tuonniksi, johon taas liittyy järjetön määrä toisenlaisia sääntöjä ja maksuja. Suomeen, Suomen sääntöjen mukaan, olisin voinut tuoda Niitin jo 7 viikon iässä, mutta Tsekeistä ei voi lähettää pentua kuin aikaisintaan 8 viikkoisena. Lisäksi, siellä täytyy pennut rokottaa penturokotteella ennen luovutusta.

Lentokoneessa pennun kanssa voi matkustaa matkustamossa, mikäli pennulla on oikeanlainen lentolaukku, ja pennun sekä laukun yhteispaino ei ylitä 8 kiloa. Tässäpä se jännäkakka olikin sitten Tsekeissä pöksyssä… Kerron siitä myöhemmin. Kesäkuun alussa varasin jo lennot Tsekkeihin. ”Sissin” omistaja Niina toimitti Lapista Helsinkiin lainaksi pennulleni lentolaukun. Laukku oli hiukan liian iso, mutta ei siihen onneksi lentoemännät puuttuneet.

Vihdoinkin koitti Heinäkuun 20 päivä, pentuni oli 8 viikkoa vanha, ja saisin sen kotiin. Hyppäsin Finnairin lennolle aamuvarhain, ja ei muuta ku nokka kohti Tsekkejä. Kasvattajat tapasin Prahan lentokentällä. Heillä sylissään oli oma, pieni, ruskea, useamman vuoden unelmani!  Se kohtaaminen pennun kanssa oli rakkautta ensi silmäyksellä, ja molemmin puolin, kuten Niitin kasvattajakin on sanonut. Pentuni teki minuun suuren vaikutuksen käytöksellään. Se oli ensimmäistä kertaa poissa kotipihan turvallisesta ympäristöstä, ei sisaruksia tai emää lähimaillakaan. Pentu ei ollut moksiskaan autoista, hälinästä, ihmisistä, ei lentokentän ulkopuolella ei sisäpuolella.

Palataan hetkeksi siihen jännäkakkiin pöksyissäni…Lähtöselvityksessä Prahassa, osoittautui, että Niitti ja lentolaukku painavat yhdessä vajaa 11 kiloa. Kyllä siinä mielessä vilisti vaikka mitä, ja minun sekä kasvattajien kauhunsekaiset ilmeet huvittivat virkailijaa. Hän hymyillen katsoi meitä ja nyökkäsi. Yes, tuhannesti kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos!                                                                      Pääsimme lähtöselvityksestä läpi, ja tämmöisen asian ratkaisee aina virkailija, joka siinä sillä hetkellä on. Se toinen virkailija ei ehkä olisi Niittiä matkustamoon päästänyt……

Lentokoneessa pentu nukkui sikeästi, matkustamossa, minun jaloissani. Helsinkiin kun saavuttiin, alkoi heti perään automatka Mikkeliin, ja sekin sujui loistavasti. Kotona Niitti tutustui vanhempaan itäeuroopanpaimenkoira urokseeni, ja Niitin mielestä sen turkki ja isot korvat, oli tehty hänen naskalihampaiden käyttöä varten. Ensimmäinen yökin meni siten, että ihan kuin Niitti olisi ollut meillä aina. Ensimmäinen aamu Suomessa alkoi maatilalla lenkkeilyn merkeissä ja järvessäkin Niitti kävi uimassa.

Olin rotuun tutustuessani kuullut paljon chessien luonteesta, ja nyt kun tätä yhteistä elämää on vietetty puolisen vuotta, minun täytyy välillä huokaista syvään, ja laskea tuhanteen. Niitti, vaikka hän on niin Rakas, hän on myös raskas… energia ei lopu millään, jääräpäinen, koittaa tehdä kaikkensa, että saisi tahtonsa läpi. Kerran hyppäsi olohuoneen pöydälle, katsoi minua suoraan syvälle silmiin, ja kusta luikautti ison lätäkön pöydälle. Vahtiminen alkoi 6 kk:n iässä. Niitti on myös äärimmäisen viisas, sitä puolta hän välillä mulle vilauttelee. Oppii todella nopeasti, mutta se, mitä on oppinut, ja sen opitun toteuttaminen, riippuu ihan neiti Niitin sen hetkisestä mielialasta. Jos ei huvita, niin ei huvita, ja silloin on ihmisemännänkin siirrettävä treenaaminen toiseen ajankohtaan. Tää emäntä ei jaksa vääntää väkisin, se ei ainakaan tän chessipenturiiviönkanssa johda mihinkään.

Minulla on ollut aiemmin palveluskoiria ja vaativia rotuja, mutta kaikesta, mitä minulle on chessiestä kerrottu, en ehkä kaikkea uskonut. Nyt uskon! Ihana rotu, mutta vaativa. Vaatii tervettä maalaisjärkeä sen kanssa elämiseen ja kouluttamiseen. Vaatii rutkasti huumorintajua ja kärsivällisyyttä. Vaatii kestävyyttä vastaanottamaan ylitsevuotavat hellyydenosoitukset. Mutta uskon vakaasti, että meistä tulee Niitin kanssa loistava kaksikko. Meillä ei ole kiire mihinkään.

Siinä koirassa on kaikki, ja vielä enemmänkin, mitä koiraltani, parhaalta ystävältäni toivon.

Satu Pöntinen